Starttipaketti

Projektihomma pakettiin ja heti uutta oppimaan. Toivoisin, että paukkuja olisi enemmän, mutta rehellisyyden nimissä takki alkaa olla aika tyhjä ja kivatkin jutut tuntuvat velvollisuuksilta. Oppimisen kannalta kaikki tekeminen on muuttunut suorituskeskeiseksi. "Jos nyt tämän vielä saan suoritettua".
En pidä tästä ajatusmallista ja sen kanssa on tekemistä, että jaksaisin vielä vähän painaa ennen joulua. Oma pää ja tavoitteellisuus ei jotenkin suostu joustamaan, "ihan hyvä" ei vaan riitä, vaan pitää olla priimaa ja se alkaa tässä kohtaa vähän pissiä omille nilkoille.

Mutta top-jaksolle oli kiva suunnata. Jättää projektijakso menneeseen ja hypätä uusiin tuuliin.  Aiemmin syksyllä vastaanotto oli jo tutustumiskäynnillä Kalliolassa ollut innostava ja hyvä. Siksi odotukseni olivatkin aika korkealla, kun maanantaina klo 13 Kalliolan Yhteisökahvila Kabinettiin suuntasin. Minut otettiin kyllä hyvin vastaan, mutta nopeasti huomasin, että minua perehdytetään hieman vääriin asioihin tutkinnon osan kannalta. Oli lähinnä kahvilan toimintaan perehdytystä. Sitä jäin kyllä jo vähän ensimmäisen päivän jälkeen ihmettelemään. Jos jotain olen elämäni aikana tehnyt, niin ollut kassan takana. En tullut opiskelemaan myyntihommia vaan kohtaamista ja nuorten kanssa toimimista. Se, että opettelen kahvikoneen käyttöä, ei varsinaisesti tue opiskelujani tällä alalla. No mutta, en lannistunut paljoa, vaan enemmänkin ajattelin että tarkkailen muutaman päivän mihin homma lähtee muotoutumaan ja vedän sitten työpaikkaohjaajaani Teemua hihasta, että mikä homma? Teemu vaikuttaa kyllä varsin hyvältä tyypiltä ja uskon, että ymmärtää kyllä yskän jahka vaan itse saan suuni auki.

Ensimmäinen päivä menikin siis yleispyöriessä, opettelussa, kuuntelussa, tarkkailussa ja kaakaoiden valmistamisessa.  Niin ja taisin siinä muutaa Uno-korttipelieräkin tullut lätkittyä.
On aina hieman raskasta olla se uusi kasvo ja opetella talon tapoja ja olla tiellä. En tykkää siitä tunteesta. Haluan oppia ja nopeasti, että voin tarttua itse asioihin.

Yhteisökahvila Kabinetti toimii käytännössä niin, että se on kaikille avointa tilaa. Monet lapset/nuoret jäävät Kabinettiin eli Kabsuun koulun jälkeen odottelemaan harrastusten alkamista, tekemään läksyjä ja hetkeksi hengaamaan ennen kotiinlähtöä.
Siinä sitten myydään keksiä, pullaa, sämpylää, kahvia, kaakaota ja hittituotetta; jäätelöä.
Maanantaina pyörin enemmän kahvilahommissa; hain tiskejä, opettelin kahviasioita, täytin astianpesukonetta, pyyhin pöytiä... Turhauduin tähän ehkä pikkusen ja nopeasti ja ajattelin, ettei tämä ole kyllä nyt yhtään sitä mikä palvelisi koulua ja omaa oppimista.
Niinpä tiistaina ihan omatoimisesti päätin hypätä vain ns. salin puolelle, eli olla nuorten parissa kahvilan pöytien seassa ja tyrkyttää seuraani kyselemällä koulusta, yleisiä kuulumisia, harrastuksista ja niiden sujumisesta. Sainkin jäätä rikottua ja jo keskiviikkona minulle tehtiin piirrustuksia, nimettiin vaatekappaleitani, tultiin tökkimään selkää ja nimeni tiedettiin. Opettelin myös itse rivien välistä lukemalla minityyppien nimiä ja junnut olivatkin ihmeissään ja mielissään, kun osasin puhutella nimellä. Se on itselle todella tärkeää, että opin nopeasti nimiä, on helpompi kohdata ihmisiä, kun osaa kohdentaa juttunsa tiettyyn suuntaan.

En ihan osaa sanoa, oletetaanko minun olevan enemmän kahvilan toiminnassa mukana, mutta en tahdo sitä yhtään.  Niinkuin aiemmin todettu, myyjähommat ovat kyllä tuttuja ja olen kuitenkin pyörittänyt yrittäjänä pientä kahvilatoimintaakin. Katson, että tällaisesta toiminnasta olen suhteellisen hyvin perillä ja nämä hommat kuuluvat enemmän jo elettyyn elämääni. Nyt haluan olla tekemisissä nuoren OHJAAMISESSA ja KOHTAAMISESSA, en myydä keksejä.
"Haluatko kuitin?" on kysymys, jota en halua tässä ammatissa joutua kysymään vaan se klassikko "miten menee / mitä kuuluu"?
Sen verran jäärä olen, että tähän en taivu. Päätin, että katselen ensimmäisen viikon ja sitten otan asian puheeksi.

Oli kuitenkin kivaa, kun jo keskiviikkona sain selkeästi luotua usempaan nuoreen kontaktia. Pitkän aikaa askartelin erkkanuoren kanssa Finnair/Suomen neito- aluskompoa ja se toimi yhdistävänä tekijänä. Opin nuoresta paljon ja hän alkoi askartelun lomassa luottamaan ja juttelemaan paljon enemmän. Kuulustelin myös uskonnon koetta varten ja luokseni hakeuduttiin. Se lämmittää. Jotain tekee oikein, että nopeasti koetaan helposti lähestyttäväksi ja hyväksi tyypiksi.

Jäädään siis muhistelemaan tätä kaikkea.

Finnair/Suomen neito - luomus

Sain piirrustuksia ja omakuvan.