Niitä aina välillä tulee, niitä maailmantuskapäiviä nimittäin. Eilen sellainen vyöryi taas mieleen ja lamautti sänkyyn. Aiemmin jo olen todennut, että ne ovat raskaita. Ne todella ovat. Viikon verran kestänyt lihassärky oikeassa olkapäässä harmittaa, eikä kolmiolla varustettujen lihasrelaksanttien vetäminen kyllä selkeytä ajatuksia yhtään. Jos ei tunne omia sormiaan, työskentely takkuaa.
Hensu kuitenkin eteni, ei paljoa, mutta kuitenkin. Yhä ollaan aikataulussa ja yli puolen välin. Kyllä tämä tästä.

Tänään päätin aloittaa päiväni muuten kuin märehtimällä. Lähdin tallustelemaan tuttuja polkuja ja katsastamaan kevään merkkejä. Se selkeytti vähän päätä ja tätä aikaa, joka on kummallista ja aika-ajoin epätietoisuus vähän kaikesta vyöryy yli. Mutta vaikka tämä etähomma ja sosiaalisen pöhinän puuttuminen välillä iskee vasten kasvoja, niin kuitenkin tässä hommassa jäädään plussan puolelle. Kotona on ainakin siistimpään kuin koskaan ikinä. Tosin maanantaina löysin itseni jynssäämästä parkettia tiskiharjalla ja totesin, että kyllä tässä menee nyt raja.

Simat ovat tulilla

Rakastan sitä, että oikeastaan mihin vain katsoessa, näkyy järvi.

Kevättä ilmassa.

Heippu!

Mutta niin, kaikki on kuitenkin hyvin.